HYYPIÄN KOLUMNI: Katkeraa

Olen kokenut pitkällä urallani monta hienoa voittoa ja useita katkeria tappioita. Maajoukkueessa on valitettavasti tunnepuolen vahvimmat muistot tappioista. Tietysti meillä on upeita voittojakin, mutta tavat, joilla olemme karsintaotteluita hävinneet, ovat jääneet mieleen.

On Unkari–ottelun viime hetkien tasoitus, Turkki–ottelun kahden maalin johtoaseman kutistuminen, Saksan täydellinen pyörittäminen ja voiton menettäminen toisella jaksolla ja nyt tuoreimpana Tshekki–peli viime lauantailta. Pettymyksen hetkellä ei kovin moni muista realiteetteja. Tshekki on yksi maailman kovimmista jalkapallomaajoukkueista, varsinkin kotonaan. Luin jonkin tilaston, jossa sanottiin, että Tshekki on hävinnyt vain kahdesti kotonaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Teplicen stadionilla he eivät ole vielä hävinneet koskaan. EM-lopputurnauksessa he olivat monen mielestä

– minunkin – kisojen paras joukkue vaikka tie päättyi ”jo” välierissä.

Tshekin joukkueessa on liuta maailman kovimpia pelaajia ja he pystyvät korvaamaan tiettyjen pelaajien loukkaantumiset aika kovilla vaihtoehdoilla.

Materiaalia on, enemmän kuin meillä.

Mutta tästä kaikesta huolimatta – näin ei saisi tapahtua. Olen aina sanonut

– kuten valmentajammekin – että me voimme voittaa suuria maita vain silloin, kun koko joukkueen puolustuspeli toimii. Ei siis vain alakerran neliköltä vaan jokaiselta pelaajalta vaaditaan onnistunut panos puolustamiseen. Jalkapallossa tilanteet lähtevät usein liikkeelle jo hyökkäyspäästä – ratkaiseva pallon menetys tai hukattu maalipaikka voi tuoda sekunneissa tilanteen oman päähän. Näin kävi esimerkiksi Tshekin voittomaalissa, kun maalivahdin reaktiotorjunnasta pallo kimposi suoraan heidän nousevalle laitapelaajalleen. Ja loppu on historiaa.

Hollantia ja Tshekkiä vastaan koko joukkueen puolustuspeliin jäi paljon toivomisen varaa. Niin kovat maat, kuten molemmat viime kesän

EM-välieräjoukkueet, eivät juuri tarvitse apua maaliensa tekemiseen.

Molemmissa peleissä teimme heille turhaan asiat helpommiksi. Toivomisen varaa jäi kentän jokaiselle osa-alueelle, ihan omasta suorituksesta lähtien. En missään tapauksessa ole tyytyväinen omaan panokseeni.

Yksittäisten pelaajien tai valmentajan syytteleminen tällaisten tappioiden jälkeen on täysin tarpeetonta. Totuus on yksinkertainen: näin kovat ottelut voitetaan tai hävitään joukkueena. Ihan sama kuin vaikkapa Liverpoolissa.

Voittaaksemme Hollannin tai Tshekin, tarvitsemme joukkueelta ja joukkueen jokaiselta osa-alueelta täydellisen onnistumisen. Kovissa vieraspeleissämme emme täydellistä onnistumista saavuttaneet kuin ajoittain - eikä se riitä.

Karsintoja on silti täysin turha haudata vielä. Me olemme nyt puolivälissä, mutta kaikki vahvimmat haastajat tulevat meille kotiin. Alusta alkaen on ollut selvää, että tässä lohkossa pitää kotiottelut käytännössä voittaa, ns. heikommat joukkueet kukistaa kahdesti ja sitten yrittää poimia irtopisteitä ns. suuremmilta mailta. Me emme tässä bonusten hankkimisessa onnistuneet, emme Bukarestista, Amsterdamista tai nyt Teplicestä. Se, että emme tässä onnistuneet, ei kaada projektia. Meillä on edelleen saumat, tosin se vaatii aika lähelle puhdasta peliä viimeisissä otteluissa.

Suomessa on kuulemma aika näkyvästi tulkittu sitä, mitä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa sanoin. Ottelun päättymisestä oli muutama minuutti aikaa ja tunnekuohut olivat kovat. Olen pelannut A-maajoukkueessa yli kymmenen vuotta ja tiedän, että minulla on huomattavasti enemmän pelejä takana kuin edessä. A-maajoukkueessa pelaaminen on aina ollut minulle kunnia-asia ja minulla, kuten myös muilla joukkueen pelaajista, lopputurnaukseen pääsy jossain uran vaiheessa suuri unelma.

Kun maajoukkueen kaikkien aikojen kovin suoritus oli vain senttien päässä ja lipsahti sivu suun, kävivät tunteet isoilla kierroksilla. Sillä hetkellä pääkopassa pyörivät ajatukset villisti enkä hyvin tunteellisesti jalkapalloon suhtautuvana pelaajana pystynyt kovin viileään analyysiin – ottelun lopusta ja kaameasta pettymyksestä oli tosiaan vain muutama minuutti aikaa.

Mitään dramaattista en tarkoittanut kommenteillani. En kritisoinut valmentajaa, en muita pelaajia enkä vihjaillut lopettamisesta maajoukkuetehtävistä. Puhuin muutoksesta, ja yritin tarkoittaa sitä, että tuollaisia, katkeria tappioita ei vain yksinkertaisesti halua kokea enää.

Jotta näin tapahtuisi, on koko joukkueen pelattava vieläkin paremmin, täydet 90 minuuttia, eikä virheitä saa tapahtua. Eli tähän on saatava muutos, jo ennen Hollantia peliä. Siinä ottelussa olen varmasti mukana, mikäli loukkaantumisia ei satu ja jos valmentaja minut otteluun valitsee.

Tämän karsinnan jälkeen minä ja ehkä pari muutakin pelaajaa pohtii tulevaisuuttaan tarkoin. Mutta kukaan ei varmasti tee niin isoa päätöstä heti sydäntä särkevän tappion jälkeen. Tuollainen päätös tehdään harkiten.

Näin Niemen Ana teki jo jokin aika sitten ja minä teen sen päätöksen sitten, kun sellaisen päätöksen aika on. Sen aika ei ole vielä.

Haluan vielä painottaa jotain kannattajillemme ja ihmisille, jotka pelejämme seuraavat. Voin luvata, että jokainen pelaajasta tekee jokaisessa ottelussa kaikkensa. Teitä varmasti harmitti ottelun jälkeen paljon, mutta voin luvata, että meitä harmitti vielä enemmän. Suomalainen pelaaja ei ole maajoukkueessa rahan vuoksi eikä myöskään maineen. Me olemme mukana siksi, että me haluamme pelata Suomen puolesta ja voittaa otteluita nimenomaan

Suomelle.

Kiitos loistaville Tshekkiin matkustaneille kannattajillemme. Teille olisi ollut hienoa antaa lahja mahtavasta tunnelmasta ja kannustuksesta pelin huonoinakin hetkinä. Vielä emme lahjan antamiseen pystyneet, mutta lähitulevaisuudessa tulette vielä saamaan monta iloista hetkeä. Me uskomme siihen ja toivottavasti tekin, siitäkin huolimatta, että välillä uskoa koetellaan rajusti.

Lähde:

SAMI HYYPIÄ

Kaikki uutiset · Arkisto 2005